saarihyppely saarenmaalla

Vilsandiin kahlaus

24 km

Olimme kesälomalla Saarenmaalla ja sattumalta ennen reissua luin kirjaa, jossa käytiin siellä. Siinä viitattiin vaellusreittiin, jossa kahlataan saaresta toiseen ja päädytään Vilsandille. Tämä kuulosti mielenkiintoiselta seikkailulta.

Kun etsin lisätietoa asiasta paikan päällä, kävi ilmi, että reitti on suljettu. Siinä oli pientä epäselvyyttä, mistä on kyse. Ymmärsimme, että jossain kohdassa saarien väliä on ruopattu siten, että veneellä pystyy ajamaan siitä. Olimme kuitenkin innostuneet reitistä, joten pakkasimme reppuun eväät, retkikeittimen, uimavaatteet ja croksit. Toinen sai kantaa reppua ja toinen otti selkään lapsen kantorinkassa.

Ajoimme auton Kuusnommen niemimaan kärkeen.Tie oli kapea ja osittain huonokuntoinen. Perillä oli parkkipaikka ja keittokatos. Alue taisi olla Käkisilmän leirintäaluetta. Ilmoitustaululla kerrottiin, että reitti on suljettu, mutta me olimme jo päättäneet, että Vilsandiin mennään.

En ole koskaan aikaisemmin ollut vastaavassa paikassa tai retkellä. Lähdimme kulkemaan meren rantaa pitkin ja kun saari loppui kahlasimme seuraavaan saareen. Saaret ovat sen verran matalia, että välillä oli vaikea tietää onko meressä vai saaressa. Korkeiden kaislojen välissä meni noin kaksi metriä leveä kaistale, jossa kahlasimme menemään. Vettä oli puolesta säärestä polveen asti. Välillä pohja oli kova ja välillä aivan mutainen. Toisinaan kapea polku meni kaislojen sekaan. Siinä sai arpoa, onko parempi kävellä mutaliejussa vai testata, josko kaislojen välissä ei upottaisi niin paljon.

Välillä huomasi, että nyt saari loppui ja täytyi kahlata seuraavaan saareen avonaisemman kohdan läpi. Meillä oli ajatus, missä kohdin veneväylä menee, joten osasimme odottaa sitä aika alkumatkasta. Olipa se jännittävää! Kahlattavaa oli joitain kymmeniä metrejä ja tuuli nostatti pientä aaltoa väylän kohdalla. Riisuimme vaatetta vähemmäksi ja mietimme, mikä olisi paras tapa ylittää väylä. Kahlasimme keskelle ylitystä ja pysähdyimme kivien kohdalle arpomaan, miten edetään. Yritin lähteä ylittämään väylää, mutta vettä oli yli navan ja se tuntui vetävän mukanaan. Ei tuntunut hyvältä. Muutama vene meni ohi ja ne nostattivat aaltoja. Vähän nolotti nojailla kiviin ja pitää lasta siinä rinkassa.

Lopulta päädyimme tekniikkaan, jossa Vaellusmies kahlasi ylityksen reppu käsissä toiselle rannalle ja palasi hakemaan lapsen. Sen jälkeen ylitimme väylän vuoron perään. Huh huh, kun oli jännää!

Edelleenkin ajattelin, että saaret ovat kuivia, joten vaihdoimme kengät jalkaan. Ei siinä kuitenkaan kovin pitkään mennyt, kun oli taas märkää. Olin myös ajatellut, että saaria on neljä. En tiedä montako saaria lopulta oli, mutta kahlaamista oli runsaasti. Välillä polulla oli vaikea pysyä, mutta kaislojen välissä reitti oli selkeä. Kaislojen välissä kävely oli minulle uusi kokemus ja taianomaista. Kahlasimme lämpimässä vedessä ja välillä siellä täällä näkyi rannikon eläimiä.

Yksi kahlaaminen on aika pitkä ja mutainen. Se oli muutenkin haastava, sillä polkua oli vaikea löytää. Maastossa näkyi kulkujälkiä ja tässä vaiheessa ymmärsimme, että ne ovat hevosen jälkiä. Poluilla oli nimittäin hevosen paskaa.

Lopulta olimme Vilsandin saaressa. Olipa kävely! Rannassa oli pieni katos, jossa vaihdoimme kengät ja otimme välipalaa. Paikalla oli pyöriä, joita olisi voinut vuokrata, mutta lastenistuin puuttui. Saaren toisessa päässä on majakka, joten käveltävää oli vielä tiedossa.

Yritimme, että lapsi olisi kävellyt itse, mutta hän ei ollut kävelytuulella. Oli minun vuoro ottaa yli kaksikymmentäkiloa painava reppuselkään ja aloittaa kantaminen. Jossain vaiheessa huomasimme, että lapselta oli tippunut kenkä. Päätimme, että minä jatkan matkaa lapsen kanssa ja mies hakee sen.

Oli kuuma päivä ja kävelin reippaasti menemään. Hieman mietitytti, mitä tässä tehdään. Matkalla oli risteys ja kun miestä ei kuulunut, aloin miettimään olinko kävellyt väärään suuntaan. Välimatkat eivät olleet pitkiä, mutta ei haluttanut eksyä.

Lopulta olimme taas yhdessä koossa ja vaihdoimme kantajaa. Kuumalla hiekkatiellä oli pieni vaaran paikka, kun mies meinasi astua kyykäärmen päälle. Vihdoin majakka tuli näkyviin. Pääsymaksu oli muutaman euron ja ostin mehua. Energiat olivat vähissä ja kaikki herkut kiinnostivat. Ylhäällä oli tuulista, mutta oli kiva käydä majakassa. Ennen kuin lähdimme, yritin ostaa laastarin rakkoon, mutta sain sen ilmaiseksi.

Kävelimme hieman takaisin päin tienlaitaan, missä oli pitkä penkki. Teimme siihen tienristeykseen leirin ja kokkasimme ruoan. Se tuli meille kaikille tarpeeseen. Päivä tuntui pitkältä, joten heti syömisen jälkeen löimme likaiset astiat kasaan ja jatkoimme marssia takaisin rantaan. Tässä kohtaa alkoi mietityttää, onko reissu hieman liian rankka lapsen kanssa.

Menimme aika rivakasti tietä pitkin kohti rantaa. Välillä lasta alkoi harmittaa kantorinkassa ja lopulta otin hänet syliin. Siinä hän nukkui ja viritimme kangasta aurinkosuojaksi. Käsissä tuntui ja jaloissa tuntui, mutta onneksi matka eteni. Lopulta lapsi heräsi ja siirsimme hänet kantorinkkaan. Samoihin aikoihin olimme rannan katoksessa ja vaihdoimme crocsit jalkaan. Minulla oli menomatkalla tullut jalkapohjaan rakko. Mietitytti, miten käy, kun kahlaaminen mudassa jatkuu.

Pitkästä päivästä huolimatta kahlaaminen oli mukavampaa kuin kuumassa sisämaassa kävely. Se oli niin erikoista ja ei ollut paahtavan kuuma, kuten hiekkatiellä. Reitti oli tuttu, eikä tällä kertaa tarvinnut etsiä polkua. Väylän ylitys oli taas oma juttunsa, mutta se nyt meillä oli tekniikka valmiina. Kaiken kaikkiaan nyt tiesi, mitä on tulossa.

Lopulta, kun pääsimme autolle, olimme aika väsynyt perhe. Vaihdoin uimapuvun pois ja laitoin ihanan kuivat sukat ja kengät jalkaan. Yllätyksekseni ja onneksi rakko ei näyttänyt pahalta. Autossa oli vähän evästä ja lämmintä kokista. Olipa se hyvää! Tämä oli kiva reissu, jossa ei ollut mitään järkeä.