TEEMANA VANHAT TUTUT vuoret ja raskausmaha

Käydyt paikat Blåbärtinden, Rasmustinden, Istinden ja Sörfjelltinden

Kesällä 2024 päätin panostaa liikkumiseen enemmän. Palkkasin valmentajan, joka suunnitteli minulle viikottain harjoitusohjelman. Tavoitteena oli panostaa talven skinnailuihin ja seuraavalle kesälle olin ilmoittautunut muutamaan pyöräilytapahtumaan. Valmentaja toi aivan uutta puhtia tekemiseen ja voinkin suositella kaikille Toni Tähti Trainingiä.

Aika aikaisessa vaiheessa syksyä aloin suunnittelemaan talven laskuja. Halusin skinnata paljon, laskea jyrkkää, liikkua köysissä ja kokea luonnon rauhaa. Ongelmana oli lapsiperhearjen sovittaminen tähän yhtälöön ja sopivan laskuseuran löytäminen. Ajattelin, että olisiko tähän hyvä ratkaisu hankkia oma opas ja olin muutamaan toimijaan yhteydessä.

Marraskuussa huomasin, että olen raskaana. Ihana juttu, mutta oli tosi vaikea päästää irti suunnitelmista. Päätin pitää valmentajan raskausajan ja jatkaa treenaamista. Kuitenkin heti alkuraskaudesta minulla alkoi joka iltaiset migreenikohtaukset. Liikkumisesta ei tullut mitään ja lopulta irtisanoin valmentajan. Lopulta melkein päivittäistä pääkipua kesti 15 viikkoa. Se oli todella raskasta ja oli vaikea löytää motivaatiota tai iloa oikein mistään.

Epätoivoisesti yritin järkätä jotain laskuhommia. Halu vuorille oli suuri ja aivan yhtä suuri oli epätoivo, että tästä ei tule mitään. Lopulta päätin osallistua lumiturvallisuuskurssille. Ajattelin, että laskullisesti se ei välttämättä ole kovin kummoista, mutta opin asioita ja saan olla vuorilla. Ratkaisu oli hyvä, mutta minua jännitti. Jännitti miten jaksan matkan, miten jaksan vuorilla, miten jaksan ihmisten seurassa ja miten käsittelen sen, että jos en jaksakaan ja pysty. Lopulta reissu meni hyvin ja onneksi osallistuin siihen. Tästä laskureissusta olen kirjoittanut aikaisemmassa julkaisussa.

Jouluna Lyngenin reissu peruuntui huonon sään takia, joten pääsiäisen aikaan todella toivoin, että tämä reissu onnistuisi. Edelleenkin jännitti, miten pärjään vuorilla ja onko sinne järkevää lähteä. Lopulta meitä oli lähdössä kolmen hengen porukka sinne pääsiäiseksi. Pienestä porukasta tuli rennompi olo, sillä voisin jättää laskuja välistä, jos homma ei onnistuisi. Lopulta pääsiäiseksi näytti tosi huonoa säätä ja kaveri sairastui, joten peruimme suunnitelmat. Tämä antoi kuitenkin meille joustoa aikatauluun ja päätimme Lautamiehen kanssa lähteä reissuun pääsiäisen jälkeen. Kävi myös ilmi, että paikan päällä oli tuttuja, joten minulla olisi mahdollisuus välipäiviin ja Lautamies pääsisi joka tapauksessa laskemaan.

Oli hieman epätodellista, että alkutalven haasteiden jälkeen olin matkalla Lyngeniin. Olin hiihtänyt muutamia pidempiä eli noin 25-40 km lenkkejä, mutta syönyt myös aika paljon herkkuja. Vatsalla oli jo kokoa, sillä kuudes kuukausi oli lähestymässä. Laskutakki meni vielä päälle, mutta housuja ei ollut toivoakaan saada enää kiinni. Otin mukaan hiihtohousut ja ostin vatsaan tukivyön. Hieman mietitytti, mitenkä raskasta skinnaaminen tulee olemaan.

Blåbärtinden

Nousua 1230, matka 10 km ja aikaa meni 5t 15 min.

Ensimmäiselle päivällä oli luvattu pelkkää aurinkoa, joten lähdimme matkaan aikaisin Kittilästä ja suuntasimme saman tien Tamokiin.

Meillä on tapana lähteä vuorille heti aamusta, joten oli kummallista olla sukset jalassa vasta 12 jälkeen. Matkalla muutama parkkipaikka oli aivan täynnä ja mietin saammeko me autoa parkkiin. Yllätyksekseni vuoren juurella oli vain yksi auto ja kaksi miestä. He olivat ajatelleet mennä Sjufjelletille, mutta siellä oli parkkipaikka täynnä. He aikoivat tehdä tästä vähän lyhyemmän laskun.

Valmista latua oli puurajaan saakka. Olin ollut ihan varma, että vuorella on porukkaa ja nousu olisi helppo. Ladun loputtua ja seinämän jyrkentyessä aloin tekemään latua. Aurinko porotti suoraan ja oli tosi kuuma. Oli koomista ähertää käännöksiä jyrkällä ison vatsan kanssa, kun miehet vaan seurasivat perässä. Kaikesta huolimatta nousu meni helposti, mutta ylempänä tasaisella käskin Lautamiehen eteen aukaisemaan latua.

Nousu eteni rauhallisesti, mutta lämpö tuntui vievän mehuja. Oli pakko pysähdellä enemmän ja, vaikka miehet tulivat melkolailla samaa tahtia, aina pysähtyessä riisuin housut alas, kun ne niin hiosti. Teimme ladun vähän liian oikealta, mutta lopulta nousu meni hyvin. Harjanteella oli pieni tuulen vire ja vähän viileämpää, mikä helpotti oloa. Harjanteella on kiviröykkiö ja se oli hieman hankala ohittaa. Otin sukset pois ja seurasin Lautamiehen upottavia askelia. Oli vahva fiilis ja olin ylpeä itsestäni. Niin vaan siitäkin kumpareesta päästiin.

Jatkoimme skinnailua vielä vähän matkaa, kunnes laitoimme kamat kiinni reppuun ja kävelimme ylös. Loppunousu onnistui ilman rautoja. Nousu ei kokonaisuudessaan ollut vaikea, mutta se oli raskaampi kuin ajattelin. Olin asennoitunut, että sinne olisi valmis kova latu.

Laskun alussa minua jännitti. Alku on aika jyrkkä, noin 40 asteista. Lumi oli hyvää ja seinämä loivenee hieman, kun laskee alemmas. Jaloista oli veto poissa ja laskeminen oli hieman räpiköintiä. Keskivartalossa ei ollut pitoa ja oli pakko pysähdellä välillä. Harjanteella siirryimme aurinkoiselle puolelle ja siellä laskut menivät ihan ok. Aivan alhaalla, missä monesti on liisteriä, painelin vaan menemään. Loppulaskun olosuhteet olivat hyvät eikä tarvinnut jännäillä mitään.

Ensimmäisestä laskupäivästä oli selvitty. Heti kävi selväksi, että nouseminen ylös päin on tällä reissulla helpompaa kuin laskeminen alas päin. Ja kyllä minua mietitytti onko tekemäni ratkaisut järkeviä. Joten oli asiallista sanoa, että tästä selvittiin.

RASMUSTINDEN

Nousua 1200, matka 10 km ja aikaa meni 5 tuntia.

Yleensä on kiva käydä uusilla vuorilla, mutta tämän kerran listalla seuraavana oli Rasmustinden, jossa olemme käyneet useammasti. Oli rentoa lähteä tänne. Edellisellä kerralla oli tosi hyvä skinilatu ja haaveilin siitä nytkin. Jollain naapurin pojalla taitaa olla kelkka, sillä kelkan jälkiä oli paljon ja ne menivät osittain skiniladulla. Ei siitä silti ollut haittaa ja jälki vei oikealle niin kuin pitikin. Kunnes tuli maastonmuoto, jonka edellinen porukka oli lähtenyt kiertämään vasemman kautta. Minusta oikea puoli on parempi, joten jatkoin omaa latua sinne.

Nousu koliin meni ongelmitta, mutta sen jälkeen, kun lähtee nousemaan oikean kautta, lähellä kiviä ja harjannetta on usein jäistä. Tälläkin kertaa laitoin raudat kiinni siteisiin. Muuten lumi oli pehmeää ja sen puolesta nousu meni hyvin. Viimeisellä tasaisella kohdalla ennen lopun jyrkempää nousua pidin pienen tauon ja valmistauduin lopun säätöihin. Seinämällä oli isoja lumikokkareita, jotka olivat valuneet alas. Lumi oli kuitenkin tiiviin oloista ja sitä oli helppo nousta. Ennen lopun huipulle nousua, laitoin sukset reppuun ja taas seurasin Lautamiehen jälkiä toppiin.

Noustessa lumi oli tuntunut kivalta, mutta paikoitellen siinä oli pieni kuori. Oikeastaan kaikkein eniten koko laskureissussa minua jännitti laskea lunta, jossa on kuori. Mitä jos suksi nappaa kiinni siihen ja huonon lihaskontrollin takia en saa reagoitua siihen? Ylhäältä katsottuna harjanteen vasen varjoinen puoli näytti oikein hyvältä ja ajattelimme, että sillä puolen olisi kuivempaa lunta.

Ensimmäistä kertaa päätimme laske vasemman seinämän. Ensikäännöksillä oli aivan jäistä. Olin kuitenkin sitä mieltä, että kyllä se siitä pehmenee. No pehmenihän se, mutta toinen puoli olisi ollut paljon parempi.

Emme olleet tutkineet laskulinjoja yhtään, joten päädyimme alun jälkeen vasemmalle. Siellä oli loivempaa ja näki, mitä oli tulossa. Kun olimme alempana sieltä näki, että olisi voinut laskea suoraan eikä siinä olisi ollut kiviä tai jyrkännettä edessä.

Olimme sen verran vasemmalla, että lähdin vetämään poikkaria oikealle. Menin ison kiven alta ja siinä suksien alta lähti valumaan lumet pois. Vyöryn kruunu oli noin 15 senttiä ja se oli useamman metrin leveä. Tilanne ei sinänsä pelottanut, mutta laittoi pohtimaan, miten tästä kannattaa laskea pois. Vyöryjälkeä on välillä aika vaikea laskea saatikka, kun tuntuu, että keskivartalo ei vaan toimi ja sukset eivät käänny sinne minne haluan. Voi olla, että seinämä, jonka kiersimme, olisi ollut vaaran paikka. Kaiken kaikkiaan olin yllättynyt, kuinka jäinen pohja varjon puolella oli. Minua jäi mietityttämään laskureitin valinta ja varsinkin, kun Lautamies harmitteli, kun ei laskettu suoraan vaan alas. Minusta siinä oli isomman lumivyöryn riski, joka sattumalta vältettiin. Olin yllättynyt, kuinka erilinjoilla olimme paikan riskistä.

Loppulasku auringossa oli täyttä iloittelua. Laskimme aluksi reilusti oikealle, että pääsimme takaisin normaalille laskulinjalle. Siellä luisti hyvin ja oli sen verran loivaa, että pystyi laskemaan rennosti omaa vauhtia. Metsässä sain kivan oman linjan oli mukava vaan antaa mennä.

ISTINDEN

Nousua 765, matka noin 10 km ja aikaa meni 4 t 10 min.

Olimme jutelleet Tamokin tienvarressa olevasta Istindenistä. Olimme aikaisemminkin käyneet siellä ja ajattelimme, että siellä on kuivaa lunta, kun se on varjossa. Säätiedotus lupasi puolipilvistä, mutta emme sen kummemmin miettineet asiaa. Majapaikan ikkunasta näki, kun pilvet tulivat ja menivät.

Minulle Istinden oli jäänyt mieleen loivana kevät kelin paikkana. Sinne on aika pitkä lähestyminen ja olin vähän yllättynyt, että ennen kaikkea Lautamies halusi sinne. Lähestyminen kesti melkein tunnin ennen kuin nousu kunnolla alkoi. Ei siinä mitään, mutta aika pitkä matka tulla niin tasaista pois laudalla.

Ensimmäinen seinämä on reitin jyrkin. Pinnan muotoja oli hankala hahmottaa, kun oli niin valkoista. Seinämän jälkeen on loivempaa, mutta koko ajan tuli valkoisempaa, kun menimme pilven sisään. Välillä reunoilta näkyi tummat kallioseinämät, mutta muuten pinnanmuodot olivat hukassa. En tykännyt tilanteesta.

Lautamies olisi halunnut koliin, mutta minä halusin alas. Lopulta nousimme noin tonniin. Päätimme odottaa, että josko keli aukenisi. Huippu on laakea ja korkeudeltaan 1400. Vieressä on muitakin seinämiä ja minusta pilvet olivat kiinni huipussa. Seisoskelimme aikamme, kunnes minulla meni hermo. Lunta sateli hiljalleen ja pelkäsin, että skinilatu menee umpeen.

Laskimme skniniladun viertä ja lumi oli aika pehmeää. Jos olisimme vähän enemmän miettineet tilannetta, olisi voinut laskea vaikka pari laskua alempana pehmeällä lumella. Nyt vaan halusin pois koko paikasta. Oli vilu ja epämiellyttävä olo.

Tasaisella osuudella Lautamiehellä luisti ihan hyvin. Hän otti laudan pois jalasta kolmesti ja käveli ylemmäs. Minä lykin ja hiihtelin menemään ongelmitta. Autolla fiilis oli mikä oli. Päätettiin, että seuraavana pilvisenä päivänä voisimme suosiolla mennä jonnekin erimalliselle tai matalammalle vuorelle.

Olin ennenkin harrastanut vapaalaskua raskaana. Edellisessä raskaudessa kävin Chamonixissa viikon ja pari viikkoa Itävallassa. Silloin skinnailin korkeammalla ja muutenkin laskin enemmän. Mieleen on jäänyt, että viimeisellä laskulla osuin kiveen ja tein kuperkeikan suksien yli. Onneksi ei käynyt pahasti ja kokonaisuudessaan lasku oli hyvä. Silloin en halunnut kirjoittaa raskaudesta mitään. Harmi, sillä nyt olisi ollut itse kiva lukea, että miltä silloin tuntui. Sen muistan, että kaiken kaikkiaan voin silloin paremmin ja Itävallassa tuli luettua ensimmäiset uutiset Eurooppaan saapuneesta koronasta.

Koen haasteita vapaalaskun ja äitiyden yhdistämisestä. Kuten myös raskauden ja vapaalaskun yhdistämisestä. Molempia näkyy aika vähän vapaalaskukuvastossa. Kun olen ollut laskemassa raskaana, olen luottanut omaan osaamiseeni ja tekemiseeni, mutta silti olen ollut todella epävarma. Mieltä on kaihertanut, että onko tässä mitään järkeä. Eniten asiat pohdituttaa silloin, kun sukset eivät ole jalassa. Vuorilla on aina tietyt riskit, mutta kun olen siellä, minulla on hyvä olo.